Viime aikojen ilmiöitä on ollut mielenkiintoista seurata: ensin hillitön fitness-hype ja nyt jälkimaininkeina fitness-krapula. Multa jäi ensimmäisestä todennäköisesti suurin huippu näkemättä/kuulematta/huomaamatta, kun itse rämmin omasta kuplastani pihalle. Kirjoituksiani seuranneet ja mut lähemmin tuntevat tietävät, että edellinen dieetti ei todellakaan mennyt niinkuin Strömsössä: tuli pannukakku vaikka piti tulla kireä piffi.
Ongelmat alkoivat oikeastaan heti kisojen jälkeen keväällä 2011: nesteet kertyivät, kilot jämähtivät, menkat eivät palanneetkaan ja väsy painoi. Liikaa töitä, liikaa treeniä ja liikaa itsensä kyttäämistä. As always, kun musta on kyse :P Nälkä kisaamiseen oli kuitenkin valtava ja uusi kisatavoite asetettiin syksylle 2012. Olisi pitänyt herätä jo siihen, kun dieetin alkaessa ketolla vuodenvaihteessa 2011-12 painoa tippui ekan vkon aikana 3,7 kg... Minäkö nesteinen, kui niin!?! 12 vkoa ketoa yhdistettynä hiilaritankkauspäiviin oli liikaa mun energiaa hiilareiden muodossa kaipaavalle kropalle ja ahmimishäiriöön taipuvaiselle mielelle: stressi kropassa ylitti sietokyvyn. Tajusin sentän puhaltaa pelin poikki, tosin vasta yli puolen vuoden kärvistelyn jälkeen. Olenpa ainakin osoittanut itselleni, että jääräpäätä löytyy! Wow. Voinpa taputtaa itseeni päähän, hyvä tyttö. Jep jep.
Onhan tässä nyt näitä romahduksia lueskeltu sieltä täältä blogeista. Olen herännyt ilmiön yleisyyteen vasta ihan viime viikkoina, vaikka Kaisa nosti aikoinaan jo vuosia sitten asian pöydälle saaden samalla päälleen uskomattoman määrän p***** ja loanheittoa :( Viimeisimpänä kirjoituksena luin tänään Patrik Borgin kirjoituksen Lihastohtorin blogista. Näitä tarinoita on todellakin netti pullollaan! Siksipä suuresti ihmettelen, kuinka IFBBn kanta voikin olla niin yksisilmäinen: dieetin jälkeiset ongelmat kilpirauhasen kanssa kertovat tyroksiinin käytön yleistymisestä! Meikän korvaan kyllä kalskahti aikasmoiselta yleistykseltä. Eipä kai sitä monikaan (kukaan??) bloginsa sivuilla kailota, että "juu tottakai vedin, kerronko paljonko??", mutta oman kokemuksensa ja kohtalotovereiden tarinoita kuulleena uskon ongelman olevan paljon moniselitteisempi. Yleistä ovat niin syömishäiriöt, liiallinen liikunta ja liian alhaiset kalorit. Tämä kaikki yhdistyy tiukkaan itsekontrolliin ja suorituskeskeisyyteen. Kroppa yksinkertaisesti vedetään liian tiukalle.
Toipuminen on hidasta, helvetin hidasta suoraan sanottuna. Reunoilla pitää käydä, jotta keskikohta löytyy. Etenkin tällaiselle äärimmäisyyksiin taipuvaiselle häärälle tekee tiukkaa! Tämän kesäloman pyhitän hyvinvoinnille ja rauhoittumiselle. Teen asioita, joista nautin ja joiden tekemisestä tulee hyvä olo. Löffaan sisällä, vaikka ulkona aurinko huutaa ulos nauttimaan, "ettei mene kaunis päivä hukkaan!".
Suorituskeskeisyyttä? Ai kui niin... Anteeksi sarkastisuuteni, se nyt vaan on mun huumorintajuani, vaikka väärinymmärretyksi sen ansiosta välillä joutuukin. Ymmärtäköön kukin tavallaan.
Omaa tietäni olen rakentanut ottamalla uusia päämääriä fysiikkani kehittämisen lisäksi: haluan kehittyä herkkänä ratsastajana ja oppia laittamaan maistuvaa kasvisruokaa! Herkkyys ja toisaalta tunteiden hallitseminen hevosten kanssa auttaa mua myös kehittäessäni itseäni salilla. Kun tunnen itseni ja mielenliikkeeni, kykenen hallitsemaan energiaani - ei ihan helppoa, mutta ehdottomasti tavoittelemisen arvoista! Mikään ei voita sitä tunnetta, kun huomaat hevosen luottavan suhun niin, että se nukahtaa syliin <3
Sama ruoan ja siihen suhtautumisen kanssa. Tällainen ex-ylipainoinen ruoan kanssa kikkailija on nyt opetellut kuuntelemaan nälkäänsä ja syömään silloin kun ja jos on nälkä. Ei kello ja ohjelappu kourassa. Haastetta on, omituista kyllä, helpottanut päätöseni siirtyä entistä enemmän kasvipainotteiseen ruokavalioon. Syön hyvin harvoin enää lihaa ja silloinkin mahdollisuuksien mukaan riistaa tai luomulihaa. Käytän edelleen maitotuotteita sekä kananmunia, mutta pääpaino ruokavaliossa on palkokasvien sekä siementen ja pähkinöiden käytössä.
Tän päivän lounas: falafeleja ja salaattia.
Ikisuosikki, joka maistuu kaiken kanssa: hummusta <3
Aina ei voi onnistua: kärsineen näköisiä papupihvejä ja tattarisalaattia.
Mulla toimii nyt tämä. Edelleen tulee päiviä, jolloin päällimmäisiä tunteita ovat pohjaton väsymys ja kuilun laidalla heiluminen, mutta onneks on ystäviä sekä mahtavat muhun uskovat vanhemmat, jotka eivät anna mun kipsahtaa kuoppaan. Kiitos siitä <3 Tämä tie on kuljettava ja ihan itse selvittävä.
Nyt näyttää siltä, että se oma tie on paras tie :)
Tunnustettakoon. Mä olen huono ryhtymään. Oikeastaan yhtään mihinkään. Sisimmältä ominaisuudeltaan laiskimus? Voi olla. Mutta on mulla vilkkaat mielen liikkeet, jos yhtään lohduttaa ;) Hyvänä esimerkkinä kirjoittaminen. Tekis niiiiin mieli raapustaa tänne muutama rivi, purkaa ajatuksia, saada eläviksi lauseiksi ne pääkopan sisälle eksyneet ajatukset, jotka pyörii, pyörii, pyörii... Kunnes niistä on muodostunut itseään toistava kehä, jossa mä SUUNNITTELEN tekeväni jotain, mutta en kuitenkaan oikeasti TEE mitään. Ajatus ilman tekoja = nolla.
Vammansa kullakin. Mä jään usein jumittamaan. Ajatuksiin, ihmisiin, tekemisiin. Se on rassaavaa. Helpommalla pääsisi, kun vaan tekisi tai irrottaisi. Right? Kerropa se tuolle mun Hyde-puoliskolleni... Mental cardiota parhaimmillaan, joten tähänkin kai pitäisi raapustaa treeniohjelma niin alkaisi tapahtumaan!
Treenipuolella homma toimii! Kaiken kun hoitais sellaisella antaumuksella ja säntillisyydellä... niin nääntyis varmaan hengiltä taakkansa alla :D Alkuvuosi vedettiin GVT:llä, jonka jälkeen olen kiduttanut rakasta treenikaveriani muilla mukavilla seteillä. Mä olen saanut jo erinäisiä liikanimiä, joista yksi mairittelevimmista toiseen maailman sotaan viittaavista kertonee jotain treenityylistä :P
Tällä hetkellä salitreenejä tulee neljä vkoon:
TR1 rinta, hauis
TR2 selkä, vatsa
TR3 olkapäät, ojentajat
TR4 jalat, vatsa
Rinnalle alaviistopenkkiä ja vinopenkkiä, selälle pulloveria, ylätaljaa, kulmasoutua ja maastavetoa, olkapäille kp-pystäriä ja vipuja ja jaloille bulgarialaista, prässiä ja vähän lisää maastavetoa. Kyykkyä en ole tehnyt nyt aikoihin, mutta jalkoihin on tullut mukavasti lisää muotoa ja takalistoon pyöreyttä. Jos tuo selän heikkous estää mua kyykkäämästä lelupainoja kovemmilla, niin otetaan sitten liikkeitä, joihin saa ladattua kunnolla rautaa!
Kaikki kunnia kyykylle, hieno liike. Mutta mun mielestä sitä on turha jauhaa vuosikausia lähes samoilla sarjapainoilla, kun tarkoituksena on kehittyä fysiikkalajissa eli kasvattaa lihasta; ei kilpailla voimanostossa. Prässiin olen viimeisien kuukausien aikana saanut lisättyä painoja mukavasti, ja tällä hetkellä sarjaa tehdään ihan tyydyttävillä painoilla (180 kg+kelkka). Tulosta ainakin tulee! Ja mikä tärkeintä: selkä on lähes oireeton :) Lähes tarkoittaa sitä, että kivut ovat harvinaisia. Vain vasemman lonkan liikerajoitukset ja oikean pakaralihaksen puutteellinen hermotus muistuttavat vammoista. Mutta näillä mennään! Turha ruikuttaa, kun huonomminkin voisi olla.
Viime aikoina mä olen suunnannut energiaani entistä enemmän myös hiukan toisenlaiseen harjoitteluun. Viikoittaisesta tunnin ratsastelusta tulikin hiukan enemmän, kun lauma kasvoi uudella jäsenellä. Näinhän mulle tuppaa käymään: sitä mennään päätä pahkaa tai ei ollenkaan! Rasittavaa lähipiirille, mutta ei se kuulkaa helppoo oo aina itellekään ;) Tämä laji on kuitenkin mulle yhtä rakas kuin punttailu. Toistaiseksi heppailu on pysynyt harrasteluna, mutta eipä sitä tiedä, josko sitä innostuisi tosissaan treenaamaan. Kilpailuhenkisyys kun taitaa olla muhun sisäänrakennettuna ja ihminen kaipaa päämääriä eikös totta? Ratsusta se menestys ei ainakaan jäisi kiinni, ratsastaja saa sitten ihan itse katsoa peiliin.
Fitnesspuolen kisat ovat nyt jäissä ainakin ensi syksyyn asti. Dieettiä on turha tunkea tähän elämäntilanteeseen. Polte lavalle palaa kuitenkin vielä eli ehkä mut vielä nähdään keekoilemassa liian pienissä biksuissa kummallisen värisenä :D
