Ongelmat alkoivat oikeastaan heti kisojen jälkeen keväällä 2011: nesteet kertyivät, kilot jämähtivät, menkat eivät palanneetkaan ja väsy painoi. Liikaa töitä, liikaa treeniä ja liikaa itsensä kyttäämistä. As always, kun musta on kyse :P Nälkä kisaamiseen oli kuitenkin valtava ja uusi kisatavoite asetettiin syksylle 2012. Olisi pitänyt herätä jo siihen, kun dieetin alkaessa ketolla vuodenvaihteessa 2011-12 painoa tippui ekan vkon aikana 3,7 kg... Minäkö nesteinen, kui niin!?! 12 vkoa ketoa yhdistettynä hiilaritankkauspäiviin oli liikaa mun energiaa hiilareiden muodossa kaipaavalle kropalle ja ahmimishäiriöön taipuvaiselle mielelle: stressi kropassa ylitti sietokyvyn. Tajusin sentän puhaltaa pelin poikki, tosin vasta yli puolen vuoden kärvistelyn jälkeen. Olenpa ainakin osoittanut itselleni, että jääräpäätä löytyy! Wow. Voinpa taputtaa itseeni päähän, hyvä tyttö. Jep jep.
Onhan tässä nyt näitä romahduksia lueskeltu sieltä täältä blogeista. Olen herännyt ilmiön yleisyyteen vasta ihan viime viikkoina, vaikka Kaisa nosti aikoinaan jo vuosia sitten asian pöydälle saaden samalla päälleen uskomattoman määrän p***** ja loanheittoa :( Viimeisimpänä kirjoituksena luin tänään Patrik Borgin kirjoituksen Lihastohtorin blogista. Näitä tarinoita on todellakin netti pullollaan! Siksipä suuresti ihmettelen, kuinka IFBBn kanta voikin olla niin yksisilmäinen: dieetin jälkeiset ongelmat kilpirauhasen kanssa kertovat tyroksiinin käytön yleistymisestä! Meikän korvaan kyllä kalskahti aikasmoiselta yleistykseltä. Eipä kai sitä monikaan (kukaan??) bloginsa sivuilla kailota, että "juu tottakai vedin, kerronko paljonko??", mutta oman kokemuksensa ja kohtalotovereiden tarinoita kuulleena uskon ongelman olevan paljon moniselitteisempi. Yleistä ovat niin syömishäiriöt, liiallinen liikunta ja liian alhaiset kalorit. Tämä kaikki yhdistyy tiukkaan itsekontrolliin ja suorituskeskeisyyteen. Kroppa yksinkertaisesti vedetään liian tiukalle.
Toipuminen on hidasta, helvetin hidasta suoraan sanottuna. Reunoilla pitää käydä, jotta keskikohta löytyy. Etenkin tällaiselle äärimmäisyyksiin taipuvaiselle häärälle tekee tiukkaa! Tämän kesäloman pyhitän hyvinvoinnille ja rauhoittumiselle. Teen asioita, joista nautin ja joiden tekemisestä tulee hyvä olo. Löffaan sisällä, vaikka ulkona aurinko huutaa ulos nauttimaan, "ettei mene kaunis päivä hukkaan!". Suorituskeskeisyyttä? Ai kui niin... Anteeksi sarkastisuuteni, se nyt vaan on mun huumorintajuani, vaikka väärinymmärretyksi sen ansiosta välillä joutuukin. Ymmärtäköön kukin tavallaan.
Omaa tietäni olen rakentanut ottamalla uusia päämääriä fysiikkani kehittämisen lisäksi: haluan kehittyä herkkänä ratsastajana ja oppia laittamaan maistuvaa kasvisruokaa! Herkkyys ja toisaalta tunteiden hallitseminen hevosten kanssa auttaa mua myös kehittäessäni itseäni salilla. Kun tunnen itseni ja mielenliikkeeni, kykenen hallitsemaan energiaani - ei ihan helppoa, mutta ehdottomasti tavoittelemisen arvoista! Mikään ei voita sitä tunnetta, kun huomaat hevosen luottavan suhun niin, että se nukahtaa syliin <3
Sama ruoan ja siihen suhtautumisen kanssa. Tällainen ex-ylipainoinen ruoan kanssa kikkailija on nyt opetellut kuuntelemaan nälkäänsä ja syömään silloin kun ja jos on nälkä. Ei kello ja ohjelappu kourassa. Haastetta on, omituista kyllä, helpottanut päätöseni siirtyä entistä enemmän kasvipainotteiseen ruokavalioon. Syön hyvin harvoin enää lihaa ja silloinkin mahdollisuuksien mukaan riistaa tai luomulihaa. Käytän edelleen maitotuotteita sekä kananmunia, mutta pääpaino ruokavaliossa on palkokasvien sekä siementen ja pähkinöiden käytössä.
Mulla toimii nyt tämä. Edelleen tulee päiviä, jolloin päällimmäisiä tunteita ovat pohjaton väsymys ja kuilun laidalla heiluminen, mutta onneks on ystäviä sekä mahtavat muhun uskovat vanhemmat, jotka eivät anna mun kipsahtaa kuoppaan. Kiitos siitä <3 Tämä tie on kuljettava ja ihan itse selvittävä.
Nyt näyttää siltä, että se oma tie on paras tie :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tuliko jotain mieleen?