keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Sillä välin -soppa

Mites sujuu punnerrushaaste? Aika pusertamiseksi menee kieltämättä jo nyt. Eilen 60 punnerrusta meni sarjoilla 2x15 + 3x10. Edistystä se, että menee jo nuo kaksi 15 toiston sarjaa. Parina päivänä on joutunut viimeisissä toistoissa laskemaan polvet maahan ja pakertamaan ne vikat sieltä. Ja rehellisesti sanottuna on myös pari pvää jäänyt väliin. Se tietää tietenkin aina kovempaa korotusta seuraavalle kerralle :P Mutta eihän tämä nyt niin vakavaa ole.

Treenaillut olen nyt pari kertaa vkoon yläkroppaa ja jalkaa päivittäin. Luin jostain, että tervettä jalkaa voisi treenailla ihan normaalisti, mutta mä pelkään, että jalkojen kokoero korostuu. Liekö siihen huolta?? Vaikka onnettomuudesta on nyt hiukan yli 9 vkoa, niin ei tuon vammajalan reisilihas nyt ihan ole kurppanaksi mennyt. 



Pohje toki on tyhjä pussi vaan, kun osa siitä siirrettiin nilkkaankin :o Olen jo vähän suunnitellut sitä, kun pääsen kuntouttamaan tuota jalkaa kunnolla - uimisesta ja vesijuoksusta olen lähinnä haaveillut :D Kuinka sitä voikaan kaivata juoksemistakin näin!? Ja juoksulenkillehän mua ei normaalisti saa kuin kaksi kertaa vuodessa... Niin ne näkökulmat muuttuu.


Näinkin kaunis tuo mun koipi tällä hetkellä on! Ihosiirteet ovat hyvin parantuneet. Nyt sitten vaan ootellaan, että luut pinnan alla kursiutuvat kokoon.
Täysi varauskielto on vieläkin päällä eli yksijalkaisena on pärjättävä. Ruuanlaitto on osoittautunut aikamoiseksi haasteeksi! Teen mahdollisimman paljon asioita istuen, mutta toisinaan on vaan pakko seistä (tai en vaan jaksa raahata jakkaraa messissä...). Terveen jalan pakara huutelee kyllä hoosiannaa välillä, mutta ei enää onneksi niin usein. Kun tästä saa alkaa käyttää molempia koipia niin voi kyllä tuo ero pakaralihaksessa olla melkonen :D Varsinkin, kun teen tuolla terveellä jalalla pistoolikyykkyjä aina tilaisuuden tullen.
 
 Istumista yritän kuitenkin muuten vältellä viimeiseen asti, koska koipi muuttaa hämmentävän nopeasti väriä. Ei kierrä veri ei.


Tänään kokkailinkin sitten sapuskaa, jota varten ei tarvii ainakaan kököttää odottelemassa! Bataatti ja muutama peruna vaan kuorien ja kuutioiks, kattilaan kiehumaan parikskymmeneks minuutiks, soseutus, kookosmaidon lisäys ja nauttimaan! Valmistuu myös niin, että kiehautuksen jälkeen sammuttaa vain levyn ja painuu itse lenkille. Kotiin palatessa soseeks, maito/kerma sekaan, lämmitys ja valmista tuli :)




 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Voihan punnerrus...

Torstaina pääsin lopulta oikein salille asti treenaamaan! Oli muuten aika herkkä hetki yli seitsemän viikon tauon jälkeen ;) Yläkroppaa (sattuneista syistä) sitten jumppailin seuraavasti:


ylätaljaa leveällä myötäotteella
soutua tangossa roikkuen 
penkkiä
pystypunnerrusta kässäreillä
vipuja istuen sivulle
ja eteen vuorokäsin
ojentajadippejä
vatsoja aaltopenkissä


Mitä en sitten tullut ajatelleeksi oli se, kuinka voikin YLÄkropan treenaaminen viedä kävelykyvyn :D Aikasmoista nykyttämistä oli seuraavana päivänä keppien kanssa. Hiukan rauhallisemmin olis tietenkin voinut noin ensimmäisellä kerralla ottaa. (toim. huom!)

Jumppaillut olen jo onnettomuutta seuraavasta viikosta lähtien, vaikka salille ei asiaa ole ollutkaan. Ensimmäinen viikko kaksine leikkauksineen meni täydessä vuodelevossa, enkä saanut nousta edes sängyn laidalle istumaan. Ihonsiirteiden varoajan päätyttyä aloitin ensin polven ojennustreenit sängyn laidalla istuen, lantionnostot yhden jalan varassa, varpaiden koukistusharjoitukset (tää oli se vaikein!) sekä pystyyn päästyäni polven koukistukset ja lonkan loitonnukset taakse ja sivulle. Vatsalihaksia treenailin lähes päivittäin kuten myös soutuja sängyssä roikkuvasta kahvasta. Aluksi olotila oli kyllä sellainen etten voinut kuvitellakaan treenailevani pakollista enempää, mutta kummasti se pakottava tarve liikkua tuli sieltä jostain. 

Voiskohan sitä pikkuhiljaa luottaa siihen, että itseään ei aina ole pakotettava tekemään asioita, vaan itsensä kuunteleminenkin voi tuottaa tulosta?


Jännää tutkiskella, kuinka sitä reagoi tähän pakkolepoon. Olen ainakin jo hiukan oppinut sietämään tekemättömyyttä; sitä ettei jatkuvasti tarvitse saada jotain aikaiseksi. Joku viisas on joskus sanonut, että luovuus tarvitsee tylsyyttä. Aikani tässä kökötin ja ihmettelin, odottelin. Mietin, mitä kaikkea PITÄISI, enkä siltikään saanut tehtyä. Sitten se vaan lähti sujumaan. Kaivoin esiin läppärin ja aloin naputtamaan. Tekeminen ruokki tekemistä. Välillä ei vaan nappaa ja sitten odotetaan, että taas kiinnostaa. 


Uskaltaako näin edetä?

Ei taida auttaa kuin kokeilla! ;)


Mitä sitten tulee otsikkoon: onko tämä tuttu?



http://www.tikis.fi/punnerrushaaste/

Olen hiukan myöhässä, haaste alkoi jo eilen, mutta haittaneeko tuo. Omat tämänpäiväiset punnerrukseni ähelsin juuri äsken. Lisää vaikeusastetta, kun punnerrukset on suoritettava yhden jalan varassa, mutta onhan tässä aikaa niitä punnerrella. Tänään meni vielä nuo 20 kpl kahdessa 10 punnerruksen erässä. 

Siitä sitten vaan punnertamaan!