Kuntoutumista, osa III

Kirjoittamattomuuteen on onneton selitys: kun ei ole mitään kuvia! :D Jostain syystä sain tästä kehitettyä itselleni mitä oivallisimman tekosyyn olla purkamatta aivotuksiani tekstin muotoon. Juu, onhan ne kuvat kivoja ja kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Mutta. Ensinnäkin tuskin pystyisin koskaan itseäni kuvien kautta niin ilmaisemaan kuin tekstillä. Toiseksi faktaa on, että syvällisempään ajatuksen vaihtoon teksti on välttämätöntä. Sillä, että tämä nyt mikään kovin interaktiivinen kanava ajatusten vaihdolle olisi... Kuvan tulkinta sillä tavoin, jolla sen tarkoitan eli mitä sillä haluan ilmaista ei ole yhtä suoraviivaista kuin tekstin kanssa. Tulipa outo lause. Eli se siitä tekstin helposta tulkinnasta :D

Asiaa kuntoutuksesta. Ihmettelen suuresti tapaa, jolla leikkaushoidon läpikäyneitä ihmisiä tässä maassa kuntoutetaan. Tai siis ei kuntouteta. Nyt kun takana on kaksi kertaa leikattu massiivinen välilevyn pullistuma ja kolmantena leikkauksena tämä säpäleiksi mennyt koipi, niin kuvittelen tällä kokemuksella voivani asiaan jotain sanoa. Pidän itseäni kuitenkin suht nuorena ihmisenä ja työvuosia on jäljellä vielä enemmän kuin on takanapäin. Ensimmäisen selkäleikkauksen jälkeen en saanut minkäänlaisia ohjeita selän terveyden ylläpitoon ja vastaavankaltaisen tilanteen uusiutumisen ehkäisyyn, vaikka samassa yhteydessä rangassa todettiin etenevää degeneraatiot(= tiedossa lisää ongelmia). Omasta pussistani sitten maksoin käyntejä hierojalla, osteopaatilla ja naprapaatilla. Suurin menoerä oli MP pilates, jossa kävin säännöllisesti noin vuoden ajan, ja josta koen saaneeni suurimman hyödyn oman lihasepätasapainon kehittämiseen, asentohallinnan parantamiseen ja koordinaation kehittämiseen.

Niin se selkä vaan kuitenkin pamahti uudelleen 2,5 vuotta myöhemmin. Kävellessä. Paska säkä. Suoraan päivystyksestä osastolle ja leikkauspöydälle. Tämän leikkauksen jälkeen taas kuuden vkon istumiskielto ja kuntoutukseksi rauhallista kävelyä. Sain sentään lähetteen yhteen fysioterapeutin tapaamiseen, joka osoittautui ratkaisevaksi: lopultakin hokasin, miten niitä alavatsalihaksia kuuluu käyttää! Selän asentohallinnasta ei ollut juuri hyötyä, jos alavatsan lihakset eivät tukeneet ollenkaan :/ No, nyt tämä homma on hallussa. Kiitos vuosien omaehtoisen harjoittelun ja tämän YHDEN fyssarikäynnin. Taisi olla kallis pieti kahteen leikkaukseen verrattuna... Tällä hetkellä selkä on suhteellisen ok ja oireeton kunhan en istu pitkiä pätkiä ja liikun säännöllisesti. Heti pamahtaa, jos istun paljon tai huonossa asennossa. Kuten viime keväänä, kun meni taas alaselkä ja nyt pari vkoa sitten, kun meni niska. Mutta muuten :p

Jalasta meni sääriluu aikas moneen osaan syyskuussa ja pohjeluu napsahti somasti kahtia. Sääriluu vielä pukkasi ulos lihasta ja avomurtuma aiheutti kaikkia kivoja lisäongelmia kuten muutaman vkon antibioottikuurin suoraan suoneen (= osastolla makaamista noin kk ajan) sekä parit ihonsiirrot. Kroppa ei tykännyt siitä metallimäärästä, jolla sääriluu kursittiin kokoon, joten leikkaushaavat ei ottaneet parantuakseen ja siirre jouduttiin avaamaan uudestaan. Neljä kuukautta kuljin keppien varassa, siitä viimeiset 6 vkoa sain osittain varata murtuneelle jalalle.Viimeisellä kontrollikäynnillä lääkäri tuskin koski jalkaan, katsoi kuvat ja sanoi, että siitä sitten kävelemään! Ai, että niin kuin mitä?? Että tästä vaan lähdetään? Mites olis fyssari? No juu, voit sä siellä käydä... Oi kiitos!

Suurin ongelma oli omien korvien välissä: pelko ylipäänsä varata jalalle. Kesti pari pvää ennen kuin uskalsi edes yrittää. Fyssarilta (tältä YHDELTÄ kerralta) sain neuvoja kävelyharjoitteluun sekä jumppaohjeet: nilkan ojennusta ja koukistusta kumpparilla sekä polven ojennusta istuen. Niillä ne lihakset vahvistuu!? Sain onneksi lopulta yhteyden leikanneeseen lääkäriin, joka suostui kirjoittamaan lähetteen fysioterapiaan. Toki omakustanteisesti, jos oma vakuutus ei korvaa. Onneks mulla on vakuutus. Tällaisella kohlolla on parempi olla. Mieluiten kaksi.

Fysioeksentriassa olen nyt käynyt tammikuusta lähtien Ninan jumppautettavana 1-3 vkon välein enkä vois olla tyytyväisempi! :) Aloitettiin ihan niillä nilkan vahvistusliikkellä ja pohjenousuilla, ja lisättiin liikkeitä edistymisen mukaan. Tylsistyä tai turhautua ei ole ehtinyt! Kun kaksi kk sitten kävelin sisään keppien kanssa niin tänään tein valakyykkyä 10 kg lisäpainolla! Aika mahtifiilis :)

Haluan löytää tästäkin onnettomuudesta jotain positiivista, ja myönnettävä on, että pakotettu nöyryys raudan edessä on juuri sitä parasta. Nyt kun ei ole voinut kyykätä (paitsi pistoolikyykkyä vasurilla) eikä tehdä mitään muutakaan jalkatreeniä kuten ei myöskään mitään liikkeitä, joissa tulisi lisäpainoa jaloille kuten maastavetoa pukeilta, on ollut pakko harjoitella tekemään kaikkea vaikeimman kautta. Taas. Harvemminpa sitä tulee tehtyä tällaisella antaumuksella ja huolellisuudella pakarapotkua tai lonkan loitonnusta kumpparilla tai taljassa, tai harjoiteltua kyykkyä omalla painolla. Positiivisinta on, että pystyn nyt lopulta näiden vuosien jälkeen kyykkäämään leveällä jalka-asennolla :D Olkoonkin, että painoa on käsivarsilla se hurjat 10 kiloa. Tästä se lähtee! <3